Helsingin Yrittäjänaiset pokkasi Suomen Yrittäjänaisten aktiivisen yhdistyksen palkinnon

03.10.2020

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut vuoden aktiiviseksi yhdistykseksi Helsingin Yrittäjänaiset. Yhdistyksen motto, "Ei kaikkea kaikille, vaan jokaiselle jotakin", näkyy monipuolisena toimintana, joka houkuttelee koulutuksiin, vierailuille ja muihin tilaisuuksiin satoja osallistujia vuosittain.

“Tunnustus on merkittävä kannuste yhdistyksemme aktiivinaisille. Palkinto on osoitus pitkäjänteisestä työstä naisten yrittäjyyden edistämisessä ja edunvalvonnassa pääkaupunkiseudulla”, sanoo Helsingin Yrittäjänaisten puheenjohtaja Jaana Koskinen.

Vuoden aktiivisen yhdistyksen palkinto myönnetään nimensä mukaisesti aktiiviselle ja monipuolisesti toimivalle yhdistykselle, joka näkyy ja vaikuttaa alueellisesti ja tekee yhteistyötä muiden yrittäjäjärjestöjen ja yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Vuonna 1947 perustettu Helsingin Yrittäjänaiset on panostanut viime vuosina hallitusjäsenten osaamiseen ja hyviin hallintotapoihin. Kehittämistyö on tuonut imua hallitustoimintaan ja innostanut yhdistyksen aktiivijäseniä hakeutumaan myös keskusjärjestön luottamustehtäviin. Yhdistys tekee myös aktiivista yhteistyötä Helsingin kaupungin elinkeino-osaston kanssa. Sillä on ollut vuosina 2018–2020 hallituspaikka NewCo – YritysHelsinki, Helsingin Uusyrityskeskus ry:ssä sekä oma nimetty kaupungin yritysluotsi, joka tarvittaessa tukee kaupungissa toimivia yrittäjiä.

Yhdistyksen oma toiminta koulutuksineen, kerhoineen ja vierailuineen on monipuolista ja aktiivista. Tapahtumia on vuosittain 25­–35 ja niissä osallistujia 400–750. Uusimpana mukaan tarjontaan ovat tulleet verkossa järjestettävät virtuaalitapahtumat. Lisäksi yhdistyksen seniorikerho järjestää kymmenkunta omaa tapahtumaa vuosittain.

Helsingin Yrittäjänaiset julkaisi kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2018 tarinallisen historiikin, Tarinoita vahvoista naisista – Helsingin Yrittäjänaisten taival 19472017, jossa yhdistyksen jäsenet kertovat tarinoitaan seitsemän vuosikymmenen ajalta. Lisäksi yhdistys on tuottanut podcast-sarjan Vapautta ja vastuuta, jossa tuodaan esille naisten yrittäjyyttä asiaa opiskeleville ja yrittäjyyttä harkitseville.

Vuoden aktiivinen yhdistys palkittiin lauantaina 3.10. Suomen Yrittäjänaisten Helsingissä järjestetyillä valtakunnallisilla liittokokouspäivillä.

12.10.2020Lokakuun jäsenkirje 10/2020
03.10.2020Helsingin Yrittäjänaiset pokkasi Suomen Yrittäjänaisten aktiivisen yhdistyksen palkinnon
10.09.2020Syyskuun jäsenkirje 9/2020
19.08.2020Elokuun jäsenkirje 8/2020
04.06.2020Kesäkuun jäsenkirje 6/2020
18.05.2020Ylimääräinen jäsenkirje 18.5.2020
07.05.2020Toukokuun jäsenkirje 5/2020
16.04.2020Huhtikuun jäsenkirje 4/2020
26.03.2020Ylimääräinen jäsenkirje 26.3.2020
14.03.2020Maaliskuun jäsenkirje 3/2020

Siirry arkistoon »