Historian siipien havinaa – hetkeksi takaisin vuoteen1947

Vuosi 1947 oli monessakin mielessä historiallinen. Aseet olivat vaienneet jo syyskuussa 1945,

mutta virallisesti toinen maailmansota katsottiin loppuneeksi 31.12.1946, jolloin Yhdysvaltain
presidentti Harry S. Truman allekirjoitti asiakirjan, jossa kaikki sotatoimet julistettiin päättyneiksi.

Suomea alettiin jälleenrakentaa sotien jälkeen. Yritystoiminta elpyi ja kotirintamalla
kunnostautuneet naiset etsivät uudenlaisia tapoja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.
Tanssikielto oli voimassa Suomessa sotavuosina 1939–1944 ja lievennettynä sotien jälkeen vielä
vuoteen 1948 saakka.

Syntyvyys oli suurinta suurten ikäluokkien joukossa vuonna 1947.

Vuoden 1947 elokuvateollisuuskin koheni: Pikajuna pohjoiseen oli suomalainen näytelmäelokuva
ja toi Ansa Ikosen, Leif Wagerin ja Liisa Tuomen elokuvayleisön tietoisuuteen. Ilmari Unho toi
romanttisen tukkilaiselokuvan Koskenkylän laulun myötä yleisölle tutuksi Tauno Palon ja Hilkka
Helinän.

Suomeen asetettu Liittoutuneiden valvontakomissio luovutti tammikuussa 1947 Malmin
lentoaseman takaisin Suomen käyttöön.

Helmikuussa allekirjoitettiin Pariisin rauhansopimus, Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti
ulkoministeri Carl Enckell.

Toukokuussa solmittiin sopimus liittyen Neuvostoliitolle luovutetun Porkkalan läpi tapahtuvaa
junaliikennettä, sopimuksen mukaan Neuvostoliitto peri Suomelta maksua 50 USD/juna.

Syyskuussa Neuvostoliitto ratifioi Pariisin rauhansopimuksen Suomen osalta. Syyskuussa myösviimeiset valvontakomission jäsenet poistuivat Suomesta. Heti tämän jälkeen presidentti J.K.Paasikivi julisti talvisodan alkamisesta marraskuun lopusta 1939 voimassa olleen sotatilan päättyneeksi.

Syyskuussa Suomen hallitus lähetti anomuksen päästäkseen YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi
ja lokakuussa Neuvostoliitto ja Puola estivät Suomen YK-jäsenyyden, Suomi sai YK:n jäsenyyden
vasta 1955.

Suomen naiset olivat saaneet äänioikeuden kolmantena maana maailmassa jo vuonna 1906.
Naisten oikeus ansiotyöhön saatiin vuonna 1919 ja vasta vuoden 1930 avioliittolaki antoi naisille
oikeuden hallita omaa omaisuuttaan. Sota toi naisille monenlaista vastuuta: perheen
huoltamisesta, ansiotyöstä ja niukkuudesta piti selviytyä. Tämä pärjäämisen pakko antoi naisille
voimaa ja rohkeutta perustaa yrityksiä ja siksi haluttiin perustaa oma yrittäjäyhdistys naisille.
Syksyllä 1947 kutsuttiin naisia sekä lehti-ilmoituksella että Yksityisyrittäjien Liiton jäseniä kirjeitse
ravintola Kestikartanoon Helsingin Yrittäjänaiset ry:n perustamiskokoukseen.

Tästä se kaikki lähti: 23.10.1947 on yhdistyksemme virallinen perustamispäivä.

Kirjoittaja Milli Lahtinen
Helsingin Yrittäjänaisten
puheenjohtaja 1999–2000, 2007–2009, 2013–2016

Helsinki, monikulttuurinen pieni suurkaupunki

Helsinki on ollut monikulttuurinen kaupunki jo vuosikymmenten ajan, muualta

Suomesta on aina muutettu Helsinkiin joko työnhakuun tai opiskelemaan. Väkiluku
alkoi kasvaa heti sotien jälkeen, jolloin monet perheet vaihtoivat maaseudun pellot
kaupungin asfalttiin.

““Mä olin melkein neljä, ku kuorma-auto toi mut ja meidän perheen Helsinkiin. Isä taisi istua lavalla kamojen kaa, äiti mun ja pikkubroidin kaa kuskin vieressä. Äiti itki, ku Nummelan kotitalo jäi näkyvistä. Vuosi oli 1950.”


Perheiden äidit joutuivat usein jäämään kotiin lapsiaan hoitamaan, koska varsinaista
päivähoitoa ei ollut. Vähitellen Helsinkiin syntyi toimivaa lastentarhatoimintaa kun
yksityisten lastentarhojen toiminta luovutettiin kaupungille. Lastentarhalautakunta
huolehti myös leikkikenttätoiminnasta - puistotädit, yrittäjiä hekin, aloittivat
toimintansa. Lastentarha muuttui vasta 1973 päiväkodiksi.
50-luvulla yrittäjyys oli harvojen herkkua, toisaalta rohkeiden edelläkävijänaisten
lapset ovat myöhemmin kertoneet olleensa “takahuonelapsia” eli yrittäjä -
vanhempien ainoa päivähoitopaikka oli myymälän tai kampaamon takahuone.


“Mun äiti oli puistotätinä Keinupuistossa. Siellä oli paljon lapsia, yksi Pekka, joka puri muita lapsia.
Äiti joutui kertomaan sen vanhemmille, että Pekka ei voi enää tulla puistoryhmään. Pekasta tuli
“takahuonelapsi”, sen faijalla ja mutsilla oli lyhyttavaraliike Flemarilla.”


Lasten päivähoito mahdollisti kotirouvaäitien siirtymisen työelämään. Tehtaissa tarvittiin
työvoimaa, joissakin tehtaissa työskenneltiin kahdessa vuorossa. Vuorotyö antoi naisille
mahdollisuuden sekä hoitaa lapsensa ja mennä puolison töistä palattua iltavuoroon. Syntyi
“Lyhyttavaraliikkeitä”, jotka myivät kaikenlaista kodeissa tarvittavaa: vaatteita, niitä
vaaleanpunaisia, pitkäpunttisia naisten alushousuja, nauhoja, nappeja ja lankoja eli kaikkea
kodeissa tarvittavaa pientavaraa.


Stadin ensimmäinen ostoskeskus
Hakaniemen kauppahalli oli avattu jo 1900-luvun alussa. Kaksikerroksinen kauppahalli tarjosi
kauppapaikkoja erilaisille yrityksille. Toisessa kerroksessa myytiin erilaisia “lyhyttavaroita”, kengistä kapustoihin.

Ensimmäinen kerros oli varattu ruokatavaroille, lihaa, maitotuotteita ja siirtomaatavaroita.
Vakituiset asiakkaat ja kauppahallin erityinen tunnelma on pitänyt useat kauppiaat
työllistettyinä läpi sota- ja pula-ajan tähän päiviin saakka.

“Me käytiin äidin kanssa Hakiksen hallissa lauantaisin ostamassa porsaankyljyksiä, se oli meidän
pyhäruokaa, joskus äiti osti mulle munkinkin, jos oikein ruinasin”

Naisten asema työmarkkinoilla ja yrittäjinä parani. Oli perustettu Naisjärjestöjen
Keskusliitto, johon kuului myös valtakunnallinen Helsingissä sijaitseva Yrittäjänaisten
Keskusliitto. Koulutetut, kielitaitoiset naiset halusivat parantaa omia
toimintaedellytyksiään ja samalla tehdä työtä yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi.

“Helsingin vuoden 1952 Olympialaiset palauttivat Suomen maailmankartalle,” uutisoitiin lehdissä. Kisahuuma oli valtava ja kisoihin osallistui yli 4000 miestä ja 518 naista 69 maasta.

“Äitiä huolestutti kaupunkiin saapuvat ulkomaalaiset. Pelastakaa lapset ry:n kautta mulle ja mun
veljelle järjestyi kesäpaikka Mäntyharjulla. Äiti toivoi, että mä oppisin maalla juomaan piimää.
Mä en sitten saanu muuta juomista, ku sellasta Yäk- kokkelipiimää. Meniköhän oppi väärin
perille, kun mä en juo vieläkään mitään mätää maitoa.”


Kallion kaupunginosaan oli perustettu suomenkielinen kansakoulu jo vuonna 1910. Koulu oli
omalla tavallaan edelläkävijä: Ilmainen kouluruokailu aloitettiin 1948, terveydenhoitaja antoi
tarvittavat rokotukset ja mittasi painon ja pituuden. Kouluhammaslääkärin vastaanotto oli
samalla tontilla eri rakennuksessa. Alueella oli niin paljon lapsia, että koulua käytiin kahdessa
vuorossa.

“Mä aloitin koulun 6-vuotiaana. Kaikilla tytöillä oli aina esiliinat edessä ja käsien piti olla puhtaat
ja taskussa nenäliina. Ruokana oli joko puuroa, lihasoppaa tai hernesoppaa. Liha oli niin sitkeää,
että me sanottiin sitä karhunlihaksi. Hernesopan läskit yritettiin sijoittaa lautasen reunalle.
Hammashoitolasta tultaessa laulettiin:
Tiedän paikan kamalan,
koulun hammashoitolan
Siellä hampaat vedetään,
ikenet vaan irvistää.”


Muoti
Kaikki naiset näyttivät Coco Chanellilta. 50-luvun naisen kengät olivat teräväkärkiset ja
piikkikorkoiset. Ulos mentäessä hienolla naisella oli hattu ja käsineet. 50 luvun lopulla syntyi
teinimuoti ja teinitytöt tanssivat jiveä päällään kellohame. Alle pyntättiin muhkea alushame,
joka oli usein tylliä ja tärkättykin.

“Meidän äiti kävi ostamassa hienon naisen hattunsa Sally Palhon hattukaupasta. Mulla on se
vieläkin tallella. Äiti teki mulle alushameen, joka kahisi kivasti kävellessä. Opin tanssimaan jiveä
Åke Blomqvistin tanssikoulussa.”

Nuorisokulttuuri saapui Suomeen 28.9.1956. Elokuvateatteri Edisonissa oli amerikkalaisen Rock
Around the Clock – Tunnista tuntiin – elokuvan ensi-ilta. Paikalla oli tuhansittain nuoria
nahkatakeissaan. Helsingin Sanomat ei näköjään pitänyt elokuvasta. ”Rock and Roll Helsingissä
oli toisin sanoen pienten hulinoitsijasakkien surkeasti lopahtanut yritys näytellä suurkaupungin
kovaksikeitettyä, uhmamielistä nuorisoa. Sopinee tässä yhteydessä sanoa, että Helsinki ei ole
suurkaupunki ja että täkäläinen lättähattu on yhtä kovaksikeitetty kuin kolmen minuutin muna.”
Helsingin Sanomat kommentoi Tunnista tuntiin -elokuvan ensi-illan jälkeistä tunnelmaa
Helsingissä 29.9.1956.

75 vuotta naisen elämää Helsingissä vuodesta 1947 vuoteen 2022
Naisyrittäjyyden arvostus on hitaasti noussut: viimeisten nyt käytössä olevien vuoden
2019 tilastojen mukaan Helsingissä toimi 11 367 naisyrittäjää, joka oli 39,1 prosenttia
kaikista yrittäjistä.

Kehittynyt kodinkoneteknologia ja parantunut tasa-arvo ovat helpottaneet työn ja
perheen yhteen sovittamista. Näkyvät naiset yrittäjinä, johtajina ja politiikassa
toimivat esikuvina ja rohkaisevat edelleen muutokseen.

Monikulttuurisuus tuli Helsinkiin jäädäkseen, nyt Helsingin kaduilla kuulee aikaisemman suomen -
ja ruotsin kielen lisäksi useita muita kieliä. Sulassa sovussa ovat kulttuuritaustaltaan ja vaikkapa
ruokakulttuuriltaan erilaiset ihmiset tulleet keskenään toimeen ja rakentaneet Helsinkiä. Erilaisuus
on ollut voimavara ja siitä on rakentunut tämän päivän Stadi – kotikaupunkimme Helsinki.
Helsingissä meillä on kaikkea, metsien rauhaa, nurmikenttiä, puistojen kukkaloistoa
ja jalan alla pehmeä asfaltti.

Saadaanko olla, jos ei nyt ylpeitä, niin ainakin iloisia!

Kirjoittaja Milli Lahtinen
Helsingin Yrittäjänaisten
puheenjohtaja 1999–2000, 2007–2009, 2013–2016

Helsinki 1947

Kirjoittaja on SKY-kosmetologi Inkeri Valtonen, Hämeenlinna
Lisää juttuja historiasta ja naiseudesta löytyy blogista Purkkiarmeijan komentaja.

Helsingin yrittäjänaiset ry on perustettu 23.10.1947 ja nyt juhlitaan yhdistyksen 75-vuotistaivalta. Tunnen suurta kunnioitusta näitä naisia kohtaan, jotka perustivat yhdistyksen ja antoivat työpanoksensa yrittäjyyden ja yhteistyön hyväksi.

Vuonna 1947 elettiin hyvin erilaista aikaa, kuin nykyisin. Tällä hetkellä on vaikea edes kuvitella, miten suuren riskin nämä naiset ottivat, kun lähtivät julkisesti viemään eteenpäin yksityisyrittäjyyden aatetta.

Suomen historiassa näitä sodan jälkeisiä vuosia 1944-48 sanotaan ”vaaran vuosiksi”, koska pelko Neuvostoliiton miehityksestä oli suuri. Myös sisäpoliittinen tilanne oli yrittäjyyttä vastaan ja ajoi Suomea kommunismin tielle. Lähes kaikki muut sodassa Neuvostoliiton valtapiiriin joutuneet maat, esimerkiksi Itä-Saksa, Unkari ja Puola, olivat sosialisoineet yksityisomaisuuden ja yritystoiminta oli kiellettyä. Kaikkien muiden vaikeuksien lisäksi yrittäjien mielen pohjalla kaihersi siis pelko koko yritystoiminnan kieltämisestä ja omaisuuden menettämisestä valtiolle.

Pääkaupunki Helsinki ja sen asukkaat joutuivat venymään äärirajoille sodan jälkeisinä vuosina. Lähes jokaista helsinkiläistä kosketti asuntopula, jonka vuoksi ihmiset yöpyivät pommisuojissa, kellareissa ja varastotiloissa. Asuntopula johtui pääasiassa siitä, ettei viitenä sotavuotena rakennettu uusia asuntoja ja samalla pommituksissa tuhoutui 6% Helsingin rakennuksista. Helsinkiin suuntaava muuttoliike oli myös erittäin suuri ja sukulaisten sekä ystävien siskonpetit olivat kullan arvoisia. Kuvaavaa on, että 1947 kolmen kuukauden aikana kirjattiin 80.000 muuttoa Helsingin alueella ja 11.000 perhettä oli vailla asuntoa. Rintamalta oli sodan jälkeen 1944-45 siirtynyt työelämään noin 400.000 nuorta miestä, jotka tarvitsivat työ- tai opiskelupaikan. Evakuoituja karjalaisia oli saman verran ja heistäkin moni halusi rakentaa uuden elämän pääkaupunkiseudulle. Helsinkiläisille oli myös raskas pelote se, että noin kolmenkymmenen kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsi Neuvostoliiton miehittämä sotilastukikohta Porkkala. Myös sieltä evakuoidut ihmiset piti asuttaa lähiseudulle.
Neuvostoliiton sanelemat rauhan ehdot ajoivat Suomen ja suomalaiset ahtaalle.
Neuvostoliiton määräämät sotakorvaukset olivat valtava menoerä ja on suoranainen ihme, että Suomi niistä suoriutui. Lähes kaikki metalli- ja puuteollisuuden tuotanto meni suoraan rajan yli Neuvostoliittoon.

Naisten omistamat yritykset kuuluivat suurelta osin kaupan- ja palvelualoihin, niin kuin on nykyäänkin. Moni nainen ajautui yrittäjäuralle olosuhteiden pakosta, kun esimerkiksi jäi yksin vastuuseen yrityksestä puolison kaaduttua rintamalla. Naisten oli myös vaikea löytää työpaikkaa, koska yhteiskunnan asenne oli, että naisten pitää uhrautua ja antaa työpaikkansa rintamalta palaaville miehille. Sodan jälkeen mielipiteitä muokattiin ja taas kerran naisia ohjattiin luopumaan omista tavoitteistaan ja haaveistaan ja jättämään opiskelupaikat tai työpaikat miehille. Asenne naisten kouluttautumiseen myös muuttui sodan jälkeen ja ajan henki hiukan jopa paheksui ja piti itsekkäänä naisten yliopisto-opintoja. Opiskelupaikka olisi pitänyt antaa miehille, jotka uhrasivat viisi vuotta elämästään rintamalla. Tämä asenne ohjasi naisia yrittäjiksi, mikä antoi heille mahdollisuuden päättää omasta elämästään. Toisaalta monelle yrittäjyys oli ainoa vaihtoehto, kun muita työpaikkoja ei ollut. Naiset joutuivat myös kehittämään yrityksiä, joiden työ pystyttiin tekemään kotona. Joillakin oli huollettavana pieniä lapsia tai sodassa haavoittunut puoliso, joka ei pärjännyt yksin kotona. Näin syntyi esimerkiksi ompelimoja, kotileipomoita ja kotikampaamoja. Sotaleskien asema oli erittäin huono ja varsinkin useamman lapsen yksinhuoltaja sai joustavammat työajat ryhtymällä yrittäjäksi. Uudelleen avioitumista ei katsottu hyvällä ja vain muisto kaatuneesta puolisosta sai lämmittää lopun ikää. Kirkko viljeli ajatusta, että ”älä anna polun sankarihaudalle ruohottua”. Parikymppisten leskien oletettiin tyynesti ja itkemättä tyytyvän rooliinsa kuolleen sankarin vaimona. Varmasti tämä asenne oli syynä siihen, että alle puolet sotaleskistä avioitui uudelleen.

Naisten yritystoiminnaksi muodostuivat usein ne työt, mitä he tekivät jo sodan aikana. Lottajärjestössä moni oppi taitoja, joista myöhemmin tuli yrityksen perusta. Lotat leipoivat kaikki rintamalle menevät leivät ja työmaaruokalat sekä kanttiinit olivat lottien hallussa. Näistä opeista lähtikin monta pitopalvelua, leipomoa, kahvilaa ja kauppaliikettä. Sota-aika opetti myös yhdessä tekemistä ja talkoohenkeä, joka jatkui yrittäjänaisten yhdistystoiminnassa. En voi kuin ihailla ja kunnioittaa näitä naisia, jotka yritystoiminnan ohella hoitivat sodan traumatisoimat miehet, isättömiksi jääneet lapset ja rakensivat uutta yhteiskuntaa tuhoutuneen tilalle. Tämän lisäksi heillä riitti aikaa ja voimavaroja ylläpitää naisyrittäjäyhdistystä ja näin edistää yrittäjyysaatetta sekä vahvistaa naisten itsenäistä asemaa.

Yrittäjä uskalla unelmoida

kirjoittaja Tuula Maunula, Hyn viestintä, toimitusjohtaja Oy Dinopro Ab

Luin hesarista Mårten Micosin, Piilaaksossa asuvan yritysjohtajan ja hallitusammattilaisen kolumnin ”Jos ei uskalla unelmoida, ei voi onnistua yrittäjänä”.


Micos kirjoittaa, että unelmointi on vaikea laji. Kyynisyys ja varovaisuus tappavat suurimman osan rohkeista liiketoimintasuunnitelmista. Loput tappaa naivismi sekä puutteellinen kyky visualisoida ja toteuttaa. Hän jatkaa, että unelman pitää olla villi, mutta tarvitaan pragmaattinen visualisointi, joka perustuu konkreettisiin faktoihin ja lukuihin. Sellaista unelmaa yrittäjä pystyy tavoittelemaan.

Kuinka viisaita sanoja.

Micos ottaa esimerkiksi kiinalaisen Jack Man. Ma tulee huonoista lähtökohdista, hän ei ollut mitenkään erityisen lahjakas teknologian käyttäjä ja haasteita oli myös opinnoissa. Mutta hänen unelmansa oli vahva ja hänellä oli kykyä visualisoida se. Jack Ma halusi, että jokaisella kiinalaisella olisi mahdollisuus käydä kauppaa internetissä. Hän on Alibaban perustaja.


Onneksi meillä on lähempänä parempi esimerkki unelmoivasta ja visualisoivasta yrittäjästä.

Saimme tutustua jäseneemme Anna Ruohoseen ja hänen upeisiin luomuksiinsa Helsingin Yrittäjänaisten Vaikuttajapäivillä 5. huhtikuuta. Unelmana Annalla on ollut tarjota ekologisempi vaihtoehto globaaleille vaatealan halpatuotantoyrityksille. Tiedämme, että halpatuotannossa vaateteollisuus käyttää myrkyllisiä materiaaleja, lapsityövoimaa ja alipalkattuja työntekijöitä.

Vaatteita valmistetaan kauppoihin järkyttäviä määriä, ja suurin osa niistä menee kaatopaikoille jopa ihan uusina. Ne ovat maaperän ja vesistön suurimmat saastuttajat.

Koska Suomessa ei ole enää teollisia ompelukoneita saatikka koneiden käyttäjiä, kaavoittajia ja muita osaajia, rohkea Anna palkkaa ompelijat Pariisissa ja valmistaa siellä vaatteet luonnonmateriaaleista. Käytössä on myös Suomessa valmistettua bambutrikoota. Mitään ei tehdä liikaa, koska kaikki vaatteet valmistetaan ennakkotilausten mukaan mittatilauksena. Voit jopa tuoda vanhat vaatteesi uusiokäyttöön Annan Concept Storeen Uudenmaankatu 15 tai Pariisiin liikkeeseen 19 rue du Pont aux Choux, Courtyard, 75003 Paris.

Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun Euroopassa käydään sotaa ja kohta voi olla puutetta ruoasta ja raaka-aineista, on oltava rohkea. On valittava asioista päättämään niitä, joiden agendalla on tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen, työntekoon ja yrittäjyyteen pohjautuvia toimia ja jotka edes yrittävät ymmärtää yrittäjänaisten haasteita.

Olen onnellinen kuuluessani Helsingin Yrittäjänaisiin. Me tuemme ja kuuntelemme toisiamme ja ymmärrämme jo puolesta sanasta yrittäjänaisen elämän onnet ja karikot. Minulla on ystävätär, jonka kanssa vaihdamme mielipiteitä aina silloin tällöin. Hän kertoi, että hänen kaikki parhaat ystävänsä ovat yrittäjiä, koska heidän kanssaan on niin helppoa olla ja voi rehellisesti sanoa, mikä juuri silloin korpeaa tai mistä on innoissaan. Ystäviltä saatua tukea ei voi millään korvata. Valitettavasti moni yrittäjä on yksinäinen. Tässä Helsingin Yrittäjänaisten yhteisössä saa olla oma itsensä. Haluamme, että jokainen tuntee olevansa tervetullut verkostoon mukaan.

Suomen Yrittäjänaiset ovat taistelleet ja taistelevat tasa-arvon, perhevapaiden kustannusten oikeudenmukaisemman jakamisen ja sosiaalietuuksien parantamisen puolesta. Yrittäjänaisen euro on yhä paljon vähemmän kuin palkansaajien, samoin eläke.


Yrittäjänaisen oma jaksaminen jää aina viimeiseksi to do -listalla. Energiaa ja iloa arkeesi on nyt luvassa meidän uskomattoman upeissa 75-juhlavuoden tapahtumissa kuten kesäpäivässä Suomenlinnassa

Terveisiä Suomen Yrittäjänaisten kevätseminaarista pe 13.5. upeasta Gillet Bar Bistrosta.

Menestyvä nainen - nyt puhutaan rahasta!

Osallistujia oli lähemmäs 100 ja niistä ainakin 20 Hyn omaa jäsentä.

Ensimmäisessä kuvassa valtiovarainministeri Annika Saarikko, SYN hallituksen puheenjohtaja Tiina Koski ja SYN toimitusjohtaja Carita Orlando. Oikeanpuoleisessa kuvassa valokuvaaja Niina Stolt, Vantaan Yrittäjänaisten puheenjohtaja Anita Huotari ja meidän ihana Seija Estlander, jonka työpanoksesta yrittäjänaisten hyväksi saamme nauttia perhevapaiden oikeudenmukaisemmassa jaossa äitien ja isien työnantajien kesken. Työtä on vielä paljon, mutta Seijan mukaan Karthago pitää hävittää uudelleen ja uudelleen. Mitä lause tarkoittaa pitänee kysyä Seijalta.

Tässä kuvassa, jonka nappasin Carita Orlandon esityksestä on kiteytetty miksi olemme olemassa.


Opetellaan yhdessä unelmoimaan, visualisoimaan ja konkretisoimaan unelmat askelmiksi eteenpäin.

Yhdessä olemme enemmän!Tuula Maunula, HYN hallituksenjäsen, viestintäOy Dinopro Ab

It työtä verkkoon

https://www.dinopro.fi

helsinki@yrittajanaiset.fi

kuva aino@atelieraino.fi

Elämän päämäärä on onnellisuus

kirjoittaja Hanna Rosenberg, Hyn tapahtumavastaava, valmentaja, Hanna Rosenberg Consulting, hanna@hannarosenberg.com

Helsingin Yrittäjänaisten blogi 21.2.2022

Elämän päämäärä on onnellisuus. Tämä antiikin viisaus on motto, jota seuraamalla voimme saada aikaan onnellisuuden hetkiä omilla teoillamme. Mutta onko meillä oikeus pyrkiä onnellisuuteen, kun osa maailmaa on täynnä julmuuksia? Minusta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Onnellisuus ei ole pelkästään henkilökohtaista nautinnollisuutta vaan puhtain onni syntyy toisten auttamisesta. Olemalla läsnä toisille ihmisille, syntyy yhteisöllisyyttä ja halua luoda hyvää vaikeina hetkinä.

Me Helsingin Yrittäjänaisissa pyrimme luomaan hyviä hetkiä tapahtumissamme. Yrittäjä ymmärtää toisen yrittäjän todellisuutta, vaikka sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Yhdessäolo antaa lisää virtaa arkeemme. Tuntuu hyvältä kuulua joukkoon, josta saa iloa ja kannustusta haasteisiin, joita yrittäjinä ja ihmisinä meillä on. Kohtaamalla eri ikäisiä ja eri alojen yrittäjiä, avarramme myös omaa maailmaa ja ymmärrystä.

Yhdessä rakennamme mahdollisuutta parempaan maailmaan, jossa yksilötasolla teemme pieniä konkreettisia tekoja ja vaikutamme lähiympäristömme hyvinvointiin unohtamatta muuta maailmaa.

Mielen valmentajana, mentorina sekä ihmisenä haluan olla mukana nostamassa hyvää energiaa haasteista huolimatta. Mottoni on, että jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Vaikka kohtaisimme vain hetken, hyvä luo hyvää, innostus innostusta.

Voima meissä ja ympäristössämme.

Ajatteletko laajasti? kirjoittaja Virve Obolgogiani, Mimino Oy

Helsingin Yrittäjänaisten blogi 15.3.2022

Perustin yrityksen valmentaakseni suomalaisia menestymään kansainvälisesti, erityisvahvuuteni oli kokemus työskentelystä venäläisten kanssa.


Vuonna 2014 kiinnostus Venäjä-valmennuksiini väheni.

Olin nähnyt, miten eri yhteistyökumppaneiden tai yritysten siiloutuneiden toimintojen välille tarvittiin ymmärrystä lisäämään näkökulman avartajia. Ei tarvitse hyväksyä toisen näkemyksiä, mutta kun ymmärtää niiden taustat, on helpompi tulla toimeen ja löytää tarvittaessa kompromissi. Tähän pohjautuen kehitin valmennuksen: Ajattele laajasti - Cogita ample!

Pandemian aikana tuntui, että kaikkien yritysten piti oppia ajattelemaan laajasti ja ketterästi. Se oli keino sopeutua uusiin oloihin, löytää selviytymismahdollisuuksia. Työntekijänkin kannattaa ajatella, miten voi säilyttää oman työpaikkansa, ja yrittäjien on hyvä kannustaa työntekijöitään laajentamaan ajatteluaan.

Tässä geopoliittisessa tilanteessa tuntuu siltä, että ajattelun laajentamista tarvitsevat kaikki - erityisesti valtionjohtajat. Juuri heidän pitäisi nähdä tekojensa merkitykset laajemmin ja katsoa myös tulevaisuuteen.

Meille idänkaupan osaajille tilanne on haastava.

Yli tuhat kilometriä yhteistä rajaa meillä on jatkossakin. Jos nyt poltetaan kaikki sillat, miten rakennamme ne uudestaan, kun siihen tulee tilaisuus?
Presidentti Niinistön mukaan yleisesti on pidetty tärkeänä, että Venäjään kaikesta huolimatta yritettäisiin pitää yhteyttä. Hän näytti esimerkkiä soittamalla kollegalleen. Minäkin pidän yhteyksiä yllä venäläisiin kumppaneihin samaan aikaan, kun kaikki sympatiani ovat Ukrainassa asuvien ystävieni ja muiden ukrainalaisten puolella.

Ajatelkaamme kaikki laajasti ja katsokaamme toiveikkaasti tulevaisuuteen, kuten näin keväällä odotetaan auringonsäteiden lisääntyvän.

Kirjoittaja Virve Obolgogianilla on yli 20 vuoden kokemus käytännön matkailutyöstä vaativissa kansainvälisissä tehtävissä sekä erilaisia ulkomaankauppaan liittyviä valmennuksia tarjolla yrityksessään Miminossa jo vuodesta 2001 https://www.mimino.fi/fi/. Virve on Helsingin Yrittäjänaisten jäsen ja mukana Nyrkki huoneistotiimissä. Arikkeleita Virve on kirjoittanut taitolentomaajoukkueesta henkilöhaastatteluihin.

Lisäksi Virve on aito stadin friidu ja hänen tuotteitansa on myynnissä https://slangibuidu.fi/

Keikkatyöstä yrittäjäksi!

Helsingin Yrittäjänaisten blogi 26.2.2022


Oletko tehnyt keikkatyötä töiden välityspalveluiden kautta? Entä oletko myynyt työpalveluasi niin, että hoidat myynnin ja työn itse, mutta laskutat työn laskutuspalvelun kautta? Ehkä tietämättäsi oletkin jo yrittäjä.

Välittääkö välittäjä?

Erilaiset sähköiset työnvälityspalvelut c-to-c ja ”laskutuspalvelut” ovat yleistyneet viime vuosina. Kuka tahansa voi tilata näistä palveluista esim. koiran ulkoilutusta, ikkunan pesua tai vaikkapa tavaroiden kantoapua – unohtamatta toki ruokakuljetuksia tai kotisiivousta. Ihmettelen sitä, etteivät sen kummemmin työn tilaajat kuin palvelun tuottajatkaan (työntekijät) ole kyseenalaistaneet palveluiden legitimiteettiä: onko työntekijät vakuutettu, kuka vastaa mahdollisista vahingoista tekijöille ja/tai työn teettäjille. Näissä palvelukonsepteissa tilaaja maksaa työstä välitys- tai laskutuspalvelulle eli kolmannelle osapuolelle, joka ottaa välistä provision. Työn tekijä saa työstä joko sovitun palkkion per työsuorite ennakonpidätyksen jälkeen. Jos palkkiosta ei pidätetä työeläke- ja työllisyysrahastomaksua, voit olla melko varma, että sinua kohdellaan yrittäjänä.

Tekisinkö diilin?

Moni lienee tietämätön siitä, että kuka tahansa Suomessa voi tehdä diilin työsuorituksesta toisen osapuolena kanssa. Sovitte, mitä toinen osapuoli tekee ja mitä toinen osapuoli vastaavasti tästä maksaa. Nämä asiat kannattaa laittaa paperille, niin kummallekaan osapuolelle ei jää epäselvyyttä siitä, mitä työstä ja sen hinnasta on sovittu. Hinta siis määräytyy ostajan ja myyjän välillä. Hintaan voidaan sopia lisättäväksi myös tarvittavien välineiden ja aineiden kustannukset, mutta tämä ei ole pakollista.

Kun kyse on työn suorittajan itsenäisesti tekemästä diilistä, jossa hän tekee työn itsenäisesti, ei ostajan ja myyjän välille synny työsuhdetta. Ostajan näkökulmasta on kyse joko työkorvauksen tai laskutustyönä tehdyn työn maksamisesta.

Asioi omaverossa

Entä, miten maksu ja ilmoitusvelvoitteet hoidetaan? Kuka tahansa luonnollinen henkilö voi rekisteröityä ennakkoperintärekisteriin. Ennakkoperintää voi hakea omaverossa aivan yhtä helposti kuin verokorttia. Jos päädyt tähän ratkaisuun, on hyvä muistaa pari termiä. Liikevaihto tarkoittaa sitä summaa, jonka veloitat asiakkailta kalenterivuoden aikana. Verotettava tulo puolestaan on se summa, joka sinulle jää työn suorittamiseksi muodostuvien kulujen jälkeen. TÄMÄ on se summa, jolle haet ennakonpidätystä. Jos et vielä tiedä verotettavan tulon määrää, voit ilmoittaa mahdollisimman pienen summan (esim. 100 euroa) ja silti rekisteröityä ennakonpidätysreksiteriin, vaikka ennakoita ei maksettavaksi määrättäisikään.

Pidä kirjaa tuloista ja menoista

Voit ilmoittaa vuoden aikana kertyneet verotettavat tulot veroilmoituksellasi joko pitkin vuotta TAI vasta seuraavana vuonna, kun veroilmoituksen täytön aika koittaa virallisesti. Saaduista tuloista ja kuluista on ”kirjanpitovelvoite”, mikä kuitenkin yksityishenkilöllä tarkoittaa sitä, että tulot ja kulut tulee jotenkin listata ylös päivämäärän mukaan. Tämän voi tehdä ruutupaperilla tai excelissä. Tärkeintä on, että dokumentista voi tarvittaessa todentaa saadut tulot sekä kulut tulojen hankkimiseksi (materiaalit, työvälineet, matkakulut, yms.). Kuitit on hyvä pitää tallessa ainakin verotuksen päättymiseen asti. Joskus verottaja pyytää pistokokeenomaisesti todentamaan tuloja ja kuluja.

Seuraa raja-arvoja

Vielä pari raja-arvoa: Jos innostut työskentelemään yrittäjänä niin, että koko vuoden aikana laskutetun työpanoksesi arvo on yli 8261,71 euroa, tulee sinun ottaa Yrittäjäeläkevakuutus (YEL).

Toinen raja-arvo on arvonlisäverolla. Jos liikevaihto – ei siis työpanoksen arvo, vaan kaikki myynneistä saatu tulo yhteensä vuoden aikana – ylittää 15000 euroa. Jos kuitenkin haluat hyödyntää arvonlisäveron vähennysoikeutta ostoissasi, voit liittyä arvonlisäveron piiriin, vaikka heti aloittaessasi yritystoiminnan. Tämä on järkevää erityisesti silloin, jos ostat ja myyt tuotteita. Aloittavan yrittäjän kannattaa arvonlisäveron osalta ilmoittautua vuosi-ilmoittajaksi.
Jos arvonlisäveron alainen vuosiliikevaihto jää vähäiseksi, voi vuosittain tehtävällä ilmoituksella hakea ns. alarajahuojennusta. Periaatteessa arvonlisävero on vero, jonka yrittäjä tilitetään valtiolle. Kun yritystoiminta on vähäistä (alle 30000/ vuosi), on mahdollista saada alarajahuojennus, jonka ansiosta valtiolle tilitetään vain osa tai ei mitään laskutetusta arvonlisäverosta. Jos et halua huolehtia arvonlisäverosta ja eläkevakuutuksesta, huolehdi siitä, että vuoden aikana tienaamasi yritystoiminnan tulo jää alle 8261,71 euroa.

Viisas vakuuttaa toimintansa

Sitten vielä vakuutukset, joihin viittasin jo alussa. Teit sitten töitä laskutuspalvelun kautta tai itsenäisesti, sinun kannattaa kysyä vakuutusyhtiöstäsi tähän toimintaan vakuutusta. Tärkeintä on, että olet vakuuttanut itsesi mahdollisten tapaturmien varalta. Lisäksi tarvitset vakuutusturvan mahdollisesti tuottamallesi vahingolle (jos ming-dynastian aikainen vaasi rikkoutuu asiakkaan ikkunoita pestessä). Ehkä paikallaan on myöskin jonkinlainen oikeusturvavakuutus.


Kirjoittaja: Riitta Ahonen, KLT-kirjanpitäjä , Helsingin Yrittäjänaiset ry:n rahastonhoitaja